Vuoden ympäri tarjoamme inspiroivia hetkiä Kristiinankaupungin sydämessä – aina loistokkaista joulutapahtumista luoviin työpajoihin, hyvinvointi-iltoihin ja musiikkihetkiin.
Eleonora Bed & Breakfastissa ihmiset, maut ja elämykset kohtaavat lämpimässä ja persoonallisessa ympäristössä.
Tervetuloa mukaan tapahtumiimme – lue lisää alta!
Body, mind and soul weekend
Rakastamme pitää huolta itsestämme – ja haluamme, että tekin pääsette nauttimaan Eleonoran tunnelmasta. Siksi olemme luoneet Body, Mind & Soul -tapahtuman, jonka toteutamme yhdessä paikallisten hyvinvointialan yrittäjien kanssa.
Muutaman päivän ajan kutsumme teidät mukaan hyvän olon hetkiin, ryhmätunteihin ja henkilökohtaisiin hoitoihin. Tämä on mahdollisuus kokeilla jotain uutta, löytää inspiraatiota ja ennen kaikkea ottaa hetki aikaa itselle.
Tänä vuonna olemme erityisen iloisia saadessamme esitellä kaksi uutta toimijaa kauniissa kaupungissamme: Veronican iCaresta ja Marin KehonHoito Balanssista.
BMS:n aikana voitte varata henkilökohtaisen hoidon Marilta, Jennalta tai Marikalta, osallistua AW-iltaan korva-akupunktion parissa, brunssille ystävien kanssa, rentoutua äänimaljarentoutuksessa tai osallistua pilatekseen puutarhassamme. Voitte myös tutustua lähemmin Mariin ja KehonHoito Balanssin palveluihin sekä saada ravitsemusneuvontaa Zinzinon edustajilta.
Tätä on Body, Mind & Soul Eleonorassa – muutama päivä hyvää oloa, uusia kokemuksia ja ihan vain nauttimista. 🌿
Majoitu erikoishintaan
Vietä viikonloppu Kristiinankaupungissa!
Nauti kahdesta yöstä Eleonorassa, herää kahvin tuoksuun, kulje sukkasillaan aamiaispöytään ja tutustu Kristiinankaupungin
ja lähialueen tapahtumiin ja elämyksiin.
Valittuina viikonloppuina tarjoamme kahden yön majoituksen
25 % alennuksella. Koe kaupungin tapahtumia – tai tule vain rentoutumaan, kävelemään vanhan puutalokaupungin kauniilla kaduilla ja nauttimaan muutamasta päivästä ilman kiirettä.
Eleonorassa majoitut kodikkaasti ja persoonallisesti keskellä vanhaa puutalokaupunkia, ja lähes kaikki on mukavan kävelymatkan päässä.
Kaksi yötä, hyvä aamiainen ja aikaa vain olla – joskus ei tarvitse matkustaa kauas päästäkseen kunnolla irti arjesta.
Kristiinankaupungin syysmarkkinat | 26-27.9
Vieraile suosituilla Kristiinankaupungin syysmarkkinoilla.
Kuljeskele syksyisten lehtien ja markkinamyyjien keskellä, tutustu paikallisiin tuotteisiin ja nauti syksyisestä tunnelmasta kauniissa puutalokaupungissamme.
Kun kaipaat pientä taukoa markkinahumusta, olet lämpimästi tervetullut Eleonoraan. Istu alas lämpimän tai kylmän juoman ja jonkin hyvän äärelle ja nauti hetki rauhallisesta tunnelmasta keskellä markkinaviikonloppua. Sään salliessa voit istahtaa terassillemme ja seurata markkinavilinää sieltä käsin.
Kissojen kulttuuriyö 2.10
Makuja, kulttuuria ja yhdessäoloa taianomaisena syysiltana
Koe inspiroiva kansanjuhla, jossa paikalliset ruokaelämykset, kulttuuri ja yhteisöllisyys ovat keskiössä. Kissojen kulttuuriyö tuo esiin alueemme parhaat puolet ja vahvistaa identiteettiämme Baltic Sea Cultural Pearl ‑ ja Cittaslow‑kaupunkina – samalla tarjoten paikallisille toimijoille tilaa luoda ja tulla nähdyiksi.
2-4.10 majoitut 25% alennuksella
Pyhäinpäivä Kristiinankaupungissa
Tarvitsetko pienen hengähdystauon arjesta?
Aamun ilman herätyskelloa. Hyvän aamiaisen. Aikaa hengittää ja vain olla.
Pyhäinpäiväviikonloppuna voit varata itsellesi rentouttavan viikonlopun Eleonorassa. Lähde pitkälle kävelylle raikkaaseen syysilmaan, nauti hyvästa ruoasta, uppoudu kirjan pariin tai pelaa yhdessä ystäväsi kanssa.
Ei velvollisuuksia, ei kiirettä. Vain aikaa levätä, jutella ja nauttia niistä pienistä hetkistä, joille arjessa ei aina löydy tilaa.
Tervetuloa Eleononora Bed & Breakfastiin viettämään rauhallista pyhäinpäiväviikonloppua alennettuun hintaan.
Tervetuloa kokemaan Kristiinankaupungin historiallisten puutalokortteleiden ainutlaatuinen joulutunnelma Merikaupungin Joulukodit -tapahtumassa.
Eleonora on mukana tapahtumassa yhtenä kaupungin joulukodeista – joulukellarimme on avoinna vierailijoille koko päivän ajan.
Astuttele tunnelmallisesti koristeltuun kellariin, nauti glögin ja kuusen tuoksusta sekä joulumusiikin luomasta lämmöstä. Meillä voit hengähtää hetkeksi ja kokea aidon joulun taikaa.
📅 Lauantai 5.12.2026 klo 10-18:30
Tapahtumaviikonloppuna tarjoamme yöpymisen Eleonora Bed & Breakfastissa erikoishintaan -25%. Tarjous koskee kahden yön majoitusta. Herää Eleonoran joulutunnelmaan, nauti aamiaisen rauhallisen joulumusiikin säestyksellä.
Kirkkokadun joulu
✨ Tunnelmallinen Kirkkokatu muuttuu jälleen loistokkaaksi joulukaduksi, joka täyttyy valosta, musiikista ja glögin tuoksusta.
Kävele kauniisti koristellulla kadulla, nauti joulun tunnelmasta ja yhteisöllisyydestä. Löydät täältä uniikkeja käsitöitä, paikallisia herkkuja ja lahjoja sydämellä – ja Café Eleonorassa voit herkutella jouluherkuilla ja kuplivilla juomilla.
🎶 Tapahtuman aikana nautitaan elävästä musiikista Kallen ja Camillan esittämänä, ja saamme vieraaksemme Pohjanmaan Lucian sekä Lapväärtin voimisteluseuran pikkuluciat – ja tietenkin myös joulupukin!
Tapahtumaviikonloppuna tarjoamme yöpymisen Eleonora Bed & Breakfastissa erikoishintaan -25%. Tarjous koskee kahden yön majoitusta. Herää Eleonoran joulutunnelmaan, nauti aamiaisen rauhallisen joulumusiikin säestyksellä.
🎄 Tervetuloa Kirkkokadun jouluun – elämys kaikille aisteille!
📅 Lauantai 5. joulukuuta 2026 klo 16–18.30